Medialukutaito muuttuvassa maailmassa – tunnista epäilyttävä sisältö
Maailma on täynnä uutisia ja tapahtumia samaan malliin kuin useita vuosikymmeniä sitten. Laajan mediaverkon, sosiaalisen median ja internetin ansiosta tänä päivänä kuitenkin jopa pienemmätkin asiat voivat ylittää uutiskynnyksen ja levitä miljoonien ihmisten nähtäville.
Joskus siihen riittää vain oman perheen hauska kotivideo, joka kiertää kymmenien miljoonien ihmisten älylaitteilla some-videona. Tietoa on siis saatavilla enemmän kuin koskaan ennen. Pelkästään internetin hakutoiminnolla voi kerätä melkein mille tahansa hakusanalle miljoonien sanojen hakutulokset.

Vuosien aikana nettiin onkin kerääntynyt huikea määrä tietopankkeja, kuten Wikipedia, uutissivustoja ja muita henkilökohtaisia blogeja, vlogeja ja sivustoja. Aina tieto ei kuitenkaan ole totta, ja seuraavassa esittelemme keinoja käsitellä netissä liikkuvia salaliittoteorioita, postauksia ja muita hämäriä tietoja.
Luota virallisiin lähteisiin
Salaliittoteorioiden ja muiden valheiden leviämisen suurimpana syynä ovat niitä ruokkivat sivustot, jotka ovat perustettu juuri tarkoituksenaan levittää epäluuloa sekä valheita. Se voi tulla kyseeseen myös ihan tavallisten aiheiden kanssa, kuten netticasinot.
Netticasinot ovat yksi suosituimmista arjen huvituksista, joista on valmistettu useita sivustoja. Kaikki niistä ei kuitenkaan tarjoa oikeaa tietoa, vaan sisältö on voitu muodostaa ilman faktojen tarkastusta. Täten niiden tarkoitus on vain kerätä mainostuloja ihmisiltä, joita netticasinot kiinnostavat.
Nettikasinoesimerkin mukaan esimerkiksi luotettavin ja ajankohtaisin tieto sekä netticasinot löytyvät Casinoko kemus-sivustolta. Se on toiminut alalla jo vuosia, ja on tällä tavoin ansainnut paikkansa parhaiden tietosivustojen joukossa. Samalla taustojen tarkastuksella voit helposti varmistaa sivustojen luotettavuuden.
Yleisesti ottaen nettiä selaillessa voit vahvistua tiedon oikeudenmukaisuudesta kahdella eri tavalla: etsit lisätietoa aiheesta muilta sivustoilta ja tarkistat täten tiedon oikeudenmukaisuuden. Harvoin valheellista tietoa nimittäin löytyy useammalta sivulta. Toiseksi valitse vain luotettava ja virallinen lähde.

Suhtaudu sosiaalisen mediaan epäilevästi
Luonnollisesti netin sisällön oikeudenmukaisuuden tarkistaminen on suuren määrän ansiosta erittäin vaikeaa. Sen johdosta netistä voikin löytää oikean tiedon rinnalla myös erittäin paljon valheellista sisältöä, josta ollaan osattu tehdä hyvin aidon näköistä. Niin sanotut valeuutiset ja valesisältö ovatkin nykyisen maailman suurimpia haasteita.

Viralliset uutislähteet joutuvat noudattamaan kansainvälisiä ja kansallisia lakeja sekä standardeja, joiden ansiosta niiden kirjoittamien uutisten pitää olla objektiivisia, totuudenmukaisia, kriittisiä ja itsenäisiä. Lisäksi sen sisältöä suojelee toimittajan eettinen vastuu ja itsesensuuri.
Sosiaalisessa mediassa tilanne ei kuitenkaan ole sama. Siellä kirjoittavat eivät ole samojen lakien ja säännösten piirissä, jonka johdosta monet voivat äänekkäästi julistaa sanomaansa joutumatta oikeastaan minkäänlaiseen vastuuseen asiasta. Ainoastaan kiihottaminen ihmisryhmää vastaan tai rikoksen tekoon voidaan käsitellä rikosoikeudessa.
Sosiaalisessa mediassa jaetut kuvat, videot, postaukset ja fake news -uutiset herättävät paljon keskustelua, joka vain lisää niiden suosiota ja levitystä somen algoritmien ansiosta. Sosiaalisen median suosituimpiin, virallisten lähteiden ulkopuolisiin tietoihin kannattaakin aina suhtautua epäilevästi.
Vaikka jonkun postauksen alle olisi ilmestynyt tuhansia kommentteja, ei pidä koskaan luulla, että kyseessä olisi enemmistön mielipiteet. Netissä äänessä ovat nimittäin vain pieni ryhmä ihmisiä, jotka osaavat olla hyvin äänekkäitä. Samalla monet ihmiset voivat kirjoittaa kommentteja useilta eri tileiltä samanaikaisesti.
Some-sisällön kertoma tieto kannattaa aina tarkistaa virallisista lähteistä. Kaikkein villeimpienkin salaliittoteorioiden kanssa on hyvä pysähtyä ja miettiä, miksi ja mitä hyötyä kyseisestä salaliittoteoriasta on, kuka sitä levittää ja onko levittävällä taholla omia taka-ajatuksia (poliittinen tai taloudellinen).
Etsi tietoa ja opiskele itse
Näin monimutkaisina aikoina parhain asia on etsiä haluttu tieto ja opiskella se itse. Nyt ei ole oikea aika luottaa sokeasti muutamaan epämääräiseen linkkiin, kuvaan tai vakuuttavalta näyttävään Youtube-videoon, vaan tee aina oma taustatutkimuksesi asiasta.